*

Tanja Ylä-Pöntinen Perhe on tärkein.

Suomi-neidon syömishäiriö

Ylensyönti eli ahmiminen on yleinen vaiva hyvinvoivassa Suomessa. Meille markkinoidaan ”kevyttuotteita” jotta voisimme syödä enemmän lihomatta. Pikaravintolat mainostavat XXL-annoksia ja seisovien pöytien ”Syö niin paljon kuin haluat samalla rahalla” -tarjoukset vetävät kansaa puoleensa. Meidät opetetaan haluamaan enemmän, syömään niin paljon kuin napa vetää. Suurempi annos on parempi annos.

Suomi-neito siis syö. Vatsa paisuu paisumistaan ja kengännauhat on jo vaikeaa laittaa kiinni. Jalat, jotka vatsaa kannattelevat, ovatkin jo huonossa kunnossa ja heiveröiset. Selkäkin on jatkuvasti kipeä. Ylensyönti vaikuttaa lisäksi siihen, että ruoansulatuskaan ei toimi enää kunnolla. Jumittaa.

Maakuntakeskuksissa toimintojen keskittämistä ja kilpailua uusista yrityksistä perustellaan sillä, että muussa tapauksessa toiminnot siirtyvät kauemmaksi: toiseen maakuntaan, pääkaupunkiseudulle tai jopa ulkomaille. Ruokaa syödään toistenkin lautasilta ja tarjottimelle kerätään yritysten lisäksi koulutuspaikkoja, terveyspalveluita ja tieverkon kehittämisen määrärahoja. Tämä ahmimishäiriö näyttäytyy maakunnissa etenkin reuna-alueiden nälkiinnyttämisenä keskuksen hyväksi. Periaatteena tässäkin on se, että kehitys kohti suuruuden paremmuutta niellään kyseenalaistamatta.

Mutta onko se näin? Jos liikenneyhteydet ovat kunnossa, toimipaikan sijainnilla ei teollisuusyrityksen näkökulmasta ole välttämättä juurikaan väliä. Tiedetään, että muuttotappiokunnissa kiinteistöjen vuokrat ja tonttien hinnat ovat halvempia. Työvoimaa on valmiina reservissä ja uusillekin työntekijöille löytyy kohtuuhintaisia asuntoja helpommin kuin kasvukeskuksista. Pienellä paikkakunnalla on mahdollista sekin, että olemassa olevat koulutuspaikat on valittu paikallisen elinkeinoelämän tarpeisiin sovittaen. Vaikuttaa siltä, että keskittämisen perustelut ovat pelkkiä myyttejä. Niihin uskotaan vain, koska niitä toistetaan julkisuudessa niin usein.

Muistetaanko maakuntakaavoissa ja -liitoissa toimivien liikenneyhteyksien turvaaminen koko alueelle? Tuleeko verisuoniverkostoon ylensyönnistä johtuvan lihomisen vuoksi tukos, jolloin se alue halvaantuu? Kestääkö Suomi-neidon ruumis tukoksia yltympäri ruumistaan?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat