*

Tanja Ylä-Pöntinen Perhe on tärkein.

Lisää lainmukaista susien istutusta

  • Lisää lainmukaista susien istutusta

Yhteiskuntamme on valitettavan suurelta osin kummallisen harhan vallassa. Yleisesti ajatellaan, että ihminen muuttuu, kehittyy. Myös eläinten ajatellaan kehittyvän. Vaikka kauan aikaa sitten syntyneellä Punahilkka-sadun sudella on varmasti vastineensa tosielämässä, nyt asian ajatellaan olevan toisin. Susia pidetään harmittomina koiraeläminä jotka eivät tee mitään pahaa.

Koska perheemme elää susien reviirillä, olen kuitenkin saanut nähdä asian toisin. Sudet tekevät edelleenkin sitä, mitä niiden kuuluukin. Ne metsästävät: koiria pihoista, vasikoita navetasta ja lampaita pelloilta. Lapset eivät uskalla mennä enää pihalle leikkimään.

Niinpä esitänkin, että susien lainmukaista istutusta tulisi lisätä voimakkaasti. Toisin sanoen; hankitaan metsästäjille valtuudet käyttää haulikkoa, kaadetaan susi ja istutetaan syvälle maahan. Ja odotetaan kauniin vihreän nurmen kasvamista istutuksen päälle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Käyttäjän VivianLaukka kuva
Vivian Laukka

On se jännä juttu kun mökkini, missä vietän aikaa kesällä ja talvella, sijaitsee Karstulassa - Kimingillä jos tarkkoja ollaan ja en ole törmännyt yhteenkään petoeläimeen vaikka olen tehnyt pitkiäkin retkiä syvälle metsänsiimekseen. Viikko sitten bongasin karhun jäljet maasta, mutta yhtään elikkoa ei tullut vastaan - Jännä!

Oletko sattumoisin kuullut Yellowstonen kansallispuistossa tehdystä tutkimuksesta ja huomiosta mikä liittyy susiin erittäin paljon - suosittelen lukemaan.
http://en.wikipedia.org/wiki/History_of_wolves_in_...
Kannattaa perhetyä kohtaan: Ecological impacts

Miten noin muuten luulisit susien poissaolon vaikuttavan Suomenkokoiseen maahan, missä 70% pinta-alasta on metsää ja luontoa???

Käyttäjän tanjahannele kuva
Tanja Ylä-Pöntinen

Kiitos kommenteistasi! Itse ajattelen niin, että vastuu ympäristömme hoitamisesta kuuluu ihmiselle. Se tarkoittaa sitä, että jäniksiä, hirvieläimiä yms. metsästetään sopivan tasapainon säilyttämiseksi. Sama toimenpide tulee olla petoeläinten suhteen. Esimerkiksi Soini-Alajärvi-Lehtimäki-Ähtäri-Alavus-Töysä -aluille on myönnetty karhunkaatolupia vuosittain, lisäksi erikseen tulevat kaatoluvat häirikköyksilöitä varten. Näin karhut oppivat pelkäämään ihmistä.

Käyttäjän VivianLaukka kuva
Vivian Laukka

Kyllä, kannatan vastuullista riistanhoitoa kaikilla osa-alueilla tasapuolisesti, mutta kun ihminen kajoaa omalla toiminnallaan liikaa ekosysteemiin niin seuraukset eivät koskaan ole olleet positiiviset.
Toivon, että ymmärrät mitä Suomen moninaiselle ja rikkaalle luonnolle pahimmillaan voi käydä, kun ihminen kuvittelee olevansa ekosysteemin ulkopuolella.

Käyttäjän tanjahannele kuva
Tanja Ylä-Pöntinen Vastaus kommenttiin #13

Ymmärrän hyvin ärtymyksen siitä, että ihminen on omalla toiminnallaan aiheuttanut kärsimystä eläimille ja tuhonnut luontoa. En minäkään pidä siitä. Näen kuitenkin enemmän sitä, että ihmiset huolehtivat lemmikeistään ja karjastaan huolella ja vaalivat luontoa. Ehkä asuinpaikastani johtuen näen luonnon juuri sellaisena kuin toivot, eli moninaisena ja rikkaana.

Sen sijaan minä en pidä siitä, että ihminen ja eläin asetetaan samalle viivalle keskenään. Eläin jopa ihmisen edelle. Tiesitkö, että jos ihminen tappaa suden laittomasti, maksettava rahallinen korvaus tästä on suurempi kuin se, mikä korvattaisiin mikäli susi tappaisi ihmisen? Suden siis ajatellaan olevan arvokkaamman kuin ihmisen? Ihmisen kuuluu olla luomakunnan johtaja ja hoitaa tehtävänsä viisaasti, taidokkaasti ja suurella sydämellä.

Käyttäjän VivianLaukka kuva
Vivian Laukka Vastaus kommenttiin #16

"Ihmisen kuuluu olla luomakunnan johtaja ja hoitaa tehtävänsä viisaasti, taidokkaasti ja suurella sydämellä."

Susi kuuluu ekosysteemiin ja ihmisen pahimpia virheitä on yrittää taivuttaa luonto ja ekosysteemit oman ruoskansa alle.
Jos ihminen katoaisi maailmasta, niin luonto jatkaisi elämäänsä - se ei tarvitse ihmistä sitä hoitamaan, mutta jos ihminen ryssii maailman ekosysteemit ja ne romahatvat ihminen katoaa ja niin katoaa kaikki muukin.
Ikävä tosi asia.

Käyttäjän VivianLaukka kuva
Vivian Laukka

"Ne metsästävät: koiria pihoista, vasikoita navetasta ja lampaita pelloilta, Lapset eivät uskalla mennä enää pihalle leikkimään."

En ole kuullutkaan, että susi osaisi avata navetan oven, enkä muutenkaan ymmärrä ihmisiä, jotka jättävät lemmikkinsä pihalle yöksi, jos niillä ei ole rajattua aitausta pihalla.

Susi on laumaeläin ja laumassa sen ei tarvitse tunkeutua pihoille "helpon ruoan perässä" - mutta yksinäinen ja haavoittunut susi on eri asia. Jos eläin on nälkiintynyt se hyökkää mielellään saaliin kimppuun jonka se saa kiinni - joten muistakaa olla hosumatta sen haulikon kanssa.
Mene ja ammu susilauman johtaja, niin koko lauma hajoaa ja sitten riesana on paljon yksittäisiä susia kunnes ne muodostavat uuden lauman. Haavoita tervettä sutta ja niin loukkaantunut yksilö on vasta vaarallinen.

Käyttäjän tanjahannele kuva
Tanja Ylä-Pöntinen

"En ole kuullutkaan, että susi osaisi avata navetan oven"

Navetat ovat nykyaikana usein pihattonavettoja. Sellaisesta susi vei vasikan alle kymmenen kilometrin päästä kotoamme. Huomioon tulee ottaa myös se seikka, että karjaeläimet laiduntavat Suomessa monta kuukautta, jotkut läpi vuoden. Lampaita onkin tapettu laitumilla muutaman kymmenen kilometrin päästä kotoamme. Ihan pienet aitaukset eivät sutta sen kummemmin kuin karhuakaan pitele (karhut osaavat kuulemma tulla jo sähköaidoistakin sisälle), koiratarhoista puhumattakaan.

"enkä muutenkaan ymmärrä ihmisiä, jotka jättävät lemmikkinsä pihalle yöksi, jos niillä ei ole rajattua aitausta pihalla"

Naapurikylästä susi vei yöllä pihakoiran,joka pääsi kulkemaan vapaasti talon sisältä pihalle. Metsästyskoiria susi vie pihoista ja metsästyksen aikana.

"laumassa sen ei tarvitse tunkeutua pihoille"

Laumassa sudet opettavat poikasiaan metsästämään ja silloin jäljelle jää henkihieveriin takaa-ajettuja ja sen jälkeen tapettuja eläimiä, joita ei ole edes syöty.

Käyttäjän VivianLaukka kuva
Vivian Laukka

"Navetat ovat nykyaikana usein pihattonavettoja. Sellaisesta susi vei vasikan alle kymmenen kilometrin päästä kotoamme."

Tiedetäänlö varmasti että kyseessä oli susi? vai onko vasikka muuten vain hävinnyt?

"Naapurikylästä susi vei yöllä pihakoiran,joka pääsi kulkemaan vapaasti talon sisältä pihalle. Metsästyskoiria susi vie pihoista ja metsästyksen aikana."

Eli koira oli ilman liekaa tai mitään, kun pystyi kulkemaan miten halusi - koiran oma vika kenties?
Metsästyskoira pitäisi opettaa siihen vaaraan mihin ryhtyy. Syyllistetäänkö Suomessa savusukeltajia, jotka kuolevat kun palava rakennus sortuu. Jokaisessa ammatissa on riskinsä. käsittääkseni ihminen joka toimii pelastustehtävissä ymmärtää riskit samalla tavalla metsästyskoiran omistajan luulisi ymmärtävän riskin koiran kuolemaan...

"Laumassa sudet opettavat poikasiaan metsästämään ja silloin jäljelle jää henkihieveriin takaa-ajettuja ja sen jälkeen tapettuja eläimiä, joita ei ole edes syöty."

Eläin kyllä syö kaiken minkä tappaa - toisin kuin ihminen joka tappaa ihan huvin vuoksi eikä edes vaivaudu syömään sitä minkä on tappanut.

Käyttäjän tanjahannele kuva
Tanja Ylä-Pöntinen Vastaus kommenttiin #12

Kyllä, tiedetään varmasti että se oli susi. Tarkemmin kirjoittamistani asioista tietoa saat näistä:

http://www.suurkeuruu.fi/Uutiset/1194846242161/art...

http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/susi-vei-va...

http://www.viiskunta.fi/uutiset/online-uutiset/sud...

Edelleenkin olen sitä mieltä, että ihmisellä on vastuu ylläpitää turvallisuus niin kotipihoissaan, navetoissaan kuin luonnossakin. Suden vastuulle ei voi sälyttää Suomen hirvieläinten kannanhoitoa eikä metsästyskoiran vastuulle itsepuolustusta susilauman hyökätessä.

Metti Nordin

kuulostaa ihan muslimipeikon puheilta. olisiko kiva että joku kommentoisi omaa olemassaoloasi tuolla lailla?

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kyllä susien ja ahmojen istuttajilla tuli olla ilmoitusvelvollisuus metsästysoikeuden haltijalle ja paikalliselle riistanhoitoyhdistukselle.
Minulle on muodostunut käsitys ettei riistantutkimuslaitoksen toimintoja valvo kukaan, vaan se toimii kuin Simon Hurtta voutina ollessaan.

Tapani Veistola

Ongelmia aiheuttavat sudet saa toki ampua poikkeusluvilla. Suomessa on aloitettu kiintiömetsästyskin tänä talvena.

Mutta tosiasiassa susia on vähän (uusin LUKEn arvio 220-245 yksilöä). MMM:n kiintiömetsästyksen perustelumuistion mukaan Riistavahinkorekisterin mukaan 2014 oli 17.12.2014 mennessä korvattu 84 kotieläintä, joista 27 koiraa. Korvaussumma oli 98 000 euroa, mistä koiria korvattu 77 000 eurolla (eli varsin runsaskätisesti). Porovahingoistakin suden osuus on vain 10 %.

Ihmiselle on annettu tehtäväksi sekä "viljellä että varjella". Ja uhanalaisen suden osalla on syytä myös niitä varjella. Suomi on suuri, ja täällä on tilaa sekä sudelle että ihmiselle.

Käyttäjän tanjahannele kuva
Tanja Ylä-Pöntinen

Tärkeää on myöskin se, ettei lupapolitiikkaa tehdä niin tiukin ehdoin, että luvat jäävät käyttämättä tai hakematta. Käyttämättä ne jäivät ainakin meilläpäin, sillä olosuhteet täyttivät lupaehdot vain lyhyen hetken.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Ylä-Pöntinen, Punahilkka-satu ei varsinaisesti kerro susista vaan tuhmista sedistä. Susia tuskin kukaan pitää täysin harmittomana, mutta sen konkreettista vaarallisuutta mystifioidaan turhan paljon. Jos minun pitäisi vedota kristillisdemokraattiseen puoleesi: miksi luojan luoma eläin on vähemmän arvoinen kuin ihmisen jalostama koira? Kyllä ne molemmat mahtuvat maailmaan.

Pelko on todellista ja vahinkojakin tapahtuu. Mutta murhanhimoisuutta sitä kohtaan ei tarvitse lisätä.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kyllä susi on suomalaista naista suojellumpi ja samojen piirien toimesta, onhan naisiakin toki enemmän.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Aimo puhuu nyt syvällä naisen äänellä, vai puhuuko?

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #11

Aimo puhuu naista suojelevalla suomalaisen miehen äänellä.
Kaikki pihapiiriin tulevat sudet pitäisi lainsäädännöllä sallia ilmoitustusvelvollisuuksin lopettaa.

Käyttäjän tanjahannele kuva
Tanja Ylä-Pöntinen

Petra Nyqvist, voihan sen noinkin ajatella. Mutta mitä tulee ympäristötieteen emeritusprofessoriin, Valerius Geistiin, historian tutkimus vahvistaa, että Keski-Euroopassa susien hyökkäykset ihmisten kimppuun ovat kyseisen sadun innoittajana.

Suomen siviilipalveluskoulutuksessa kerrotaan, mitkä seitsemän peräkkäistä vaihetta edeltävät sitä, että susi hyökkää ihmisen kimppuun. Tämä tieto on kerätty historiallisten tallenteiden, sekä Pohjois-Amerikassa tapahtuneiden, ihmiisiin kohdistuneiden hyökkäyksien, perusteella. Omakohtaiset kokemukseni susista yhdistettynä tähän tietoon on johtanut siihen, että olen susikeskusteluun kantani ottanut.

Kristillisdemokraattina totean tähän tilanteeseen siten, että me elämme syntiinlangenneessa maailmassa. Asiat eivät ole tällä hetkellä sellaisessa tilassa, kuin ne alunperin on luotu. Vaikka Jumalan valtakunnassa sudet ja vuohet sopivat elämään keskenään samalla laitumella, tässä maailmassa vuohia tms. joutuu susilta suojelemaan.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Onko susi päässyt häviämään Ahvenanmaalta, täytyisikö sielläkin vahvistaa kantaa luonnon monimuotoisuuden palauttamiseksi ?

Mikko Kontra

Ei oikeen ole kristillistä tuo sinun ajattelutapa luonnosta ja tuo susiviha. ai että oikeen navetasta teillä sudet hakee vasikat ???? kaiketi olet oikeasta luonnosta täysin vieraantunut yksilö.?

Mikko Kontra

laumanvartiakoiria nykyään monella maatilalla, ei tule minkäänlainen peto, edes nälkiintynyt salametsästäjän haavoittama susi lähellekkään.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kettutytötkin ova nykyään pysyneet koirien takia turkistarhojen susina poissa.

Käyttäjän KajGran kuva
Kaj Granlund

Mielenkiintoinen keskusteluketju, joka osoittaa, kuinka paljon luuloja ja kuinka vähän tietoa näillä kommentaattoreilla on. Jokaisessa kommentissa, joka kohdistuu aiheeseen eikä kirjoittajaan, on luuloja enemmän kuin tietoa. Otan esimerkiksi kaksi asiaa:

Grimmin veljekset julkaisivat sadun Punahilkasta vuonna 1812 kun sudet olivat 31.7.1810 ja 26.7.1811 välisenä aikana tappaneet 11 lasta Saksan ja Hollannin rajalla. Sadut olivat sen ajan opetusvälineitä lapsille.

Lauma ei hajoa, jos alfa kuolee. Tämä on tyypillinen urbaalilegenda, joka liittyy suden glorifiointiin. Alfanaaras tulee sukukypsäksi 3 vuoden iässä ja kuolee keskimäärin 7-8 vuoden ikäisenä. On alueita Suomessa (esim. Laitila), jossa laumassa on menossa kolmas tai neljäs alfanaaras eikä se siitä ole hajonnut, vaikka aikaisemmat ovat kuolleet. Erik S. Nyholmin sanontaa lainaten: "Ei luonto ole niin tuhlaavainen".

Suosittelen lukemaan kirjaa "Suden Pohjola" (www.eurowolves.com).

Toimituksen poiminnat