Tanja Ylä-Pöntinen Perhe on tärkein.

KAIKKI EIVÄT HALUA KAUPUNKIIN

  • KAIKKI EIVÄT HALUA KAUPUNKIIN

Maalla on mukavaa - vai onko? Sote-uudistus ja lukioverkon uudelleentarkastelu ovat johtamassa suuntaukseen, jossa palveluita keskitetään ja ne siirtyvät suurempiin kuntiin. Myös kaupan palvelut ovat suurilta osin kasvukeskuksissa, jossa ne ovat usein myös halvempia kuin pienellä paikkakunnalla.

Keskittämisen vastavoimana toimii joustavuus. On tärkeää, että erilaisiin olosuhteisiin sallitaan edelleen erilaisten mallien soveltaminen, eikä koko Suomea taivuteta väkisin vain yhteen ja kankeaan järjestelmään. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdalla tämä on erityisen tärkeä tavoite, sillä ne haukkaavat kuntien budjeteista leijonanosan. Esimerkkinä joustavuudesta mainittakoon yhteiskunnalliset yritykset, jossa kaupunki tai kuntayhtymä tuottaa terveyspalvelut yhdessä yksityisen yrityksen kanssa.

Jotta yrittäminen ja eläminen suurten keskuskaupunkien ulkopuolella olisi mahdollista, on myös teiden oltava kunnossa. Tällä hetkellä teiden korjausvelka kasvaa 100 miljoonaa euroa vuodessa ja mitä pidemmälle korjaukset siirtyvät, sitä kalliimpia niistä tulee. Kysymys kuuluu: onko järkeä ryhtyä kalliisiin, uusiin tieinvestointeihin, jos jo olemassa olevista teistä ei pystytä pitämään huolta? Esimerkiksi Suomen ainoa keskeneräinen valtatie 18 on odottaa edelleen valmistumistaan, vaikka hankkeella olisi suuri maakunnallinen, jopa valtakunnallinen merkitys. 

Mikäli maakunnallisten päätöksien seurauksena reuna-alueita näivetetään keskusten kustannuksella, ongelmia siirtyy myös keskuksiin. Väki muuttaa sinne, missä ovat työpaikat, koulut ja palvelut. Mutta kuinka keskuskaupungit selviävät niistä investointipaineista, mitä tulee uusien vuokratalojen, asuinalueiden, päiväkotien ja koulujen rakentamisesta? Eikö parempi olisi kaikille, että myös maaseutu pysyy asuttuna?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän tanjahannele kuva
Tanja Ylä-Pöntinen

Jotta maaseutu pysyisi asuttuna ja elinvoimaisena, tarvitaan monenlaisia lääkkeitä. Tämänhetkisellä kokemuksellani ajattelisin, että ensinnäkin olisi tärkeää, että päättävissä elimissä eduskuntaa myöten olisi sellaisia henkilöitä, jotka pitävät maaseudun puolta. Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun maakunnallisilla tai valtakunnallisilla päätöksillä ohjataan työpaikkojen syntymistä tai lakkautumista. Työpaikat kun ovat ratkaisevassa merkityksessä maaseudun pysymisessä elävänä sekä kuntien talouden näkökulmasta.

Toiseksi katseeni kääntyy ELY-keskusten puoleen. Heidän päätöksenteostaan on kiinni moni hanke; sen toteutuminen ja aikataulu. Heistä on kiinni myöskin se, saako taajaman ulkopuolelle ylipäänsä rakentaa, pysyvää asutusta varsinkaan.

Kolmanneksi kommantoisin tätä viitaten entisen maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen kysymykseen: "Jos on 150 miljoonan euron tarve sekä soiden suojeluun, maanpuolustukseen että teiden kunnossapitoon, eikä kaikkeen ole varaa, mistä tingitään, mikä on tärkein?" Toisin sanoen, asioiden asettaminen tärkeysjärjestykseen ihmisten tarpeita ajatellen on tärkeää.

Kuntien tehtävien vähentämisestä puhutaan paljon. Puheet ja teot ovat kuitenkin ristiriidassa, sillä tälläkin hetkellä eduskunnassa on käsiteltävänä monia lakiesityksiä jotka lisäävät kuntien vastuita ja kustannuksia. Lisäksi kuntien valtiolta saamat tulot ovat pienenemässä. Tällaisen suuntauksen katkaiseminen on ehdottoman tärkeää, jotta kunnat voivat toimia elinvoimaisina ympäri Suomen.

Toimituksen poiminnat